Vaikeasti tunnistettavia raudanpuutteen oireita

Esa Soppi, LKT, sisätautiopin dosentti

Potilalla voi olla vain yksi oire tai useampia oireita samanaikaisesti. Oireet on listattu kokemukseni mukaan yleisyysjärjestyksessä aloittaen yleisimmistä.

Jatkuva painon nousu
Päänsärky
Alavireys ja paniikkihäiriöt
Nivel- ja lihaskivut, joska muistuttavat fibromyalgiaa
Liikahikoilu ja ja hikoilupuuskat
Hengenahdistus
Lievä lämmön nousu tai voimakkaat ruumiinlämmön vaihtelut muutaman tunnin aikana
Infertiliteetti naisella
Voimakas lihasheikkous
Ihon tuntomuutokset/häiriöt
Unihäiriöt
Suolen toiminnan häiriöt ja ripuli
Sydämen rytmihäiriöt, jotka voivat olla vaikeita
Sydämen vajaatoiminta
Kipukynnyksen aleneminen ja voimakkaat kivut

Näitä esiintyy erityisesti potilailla, joiden raudanpuute on kestänyt pitkään, huomattavasti yli 5 vuotta, eikä heillä yleensä ole anemiaa.

Potilastapauksia

Tapaus 1

Nuorehkolla naisella (ikä 39 vuotta, BMI 22 kg/m2) oli edellisen kahden vuoden aikana ollut ihon polton ja kuumotuksen tunnetta, nivelkipuja ja voimakasta väsymystä. Potilas nukahteli istualleen sekä televisiota katsoessaan lähes päivittäin, mutta heräsi yöllä pieneekin ääneen ja iho tuntui yöllä kuumalta. Aviomiehen mittaamana potilaan ruumiinlämpö vaihteli yöllä toistuvasti muutamassa tunnissa 36,5oC – korkeimillaan lähes 40 astetta ja taas 36,5oC.

Potilaan äidillä oli kilpirauhasen vajaatoiminnan lääkitys, mutta muuten suvussa ei ollut erityistä. Kliinisessä statuksessa eikä iholla ei ollut poikkeavaa. Vuoden aikana tehdyt runsaat laboratoriotutkimukset olivat olleet normaalit mukaan lukien kilpirauhas- ja keliakiakokeet. D-vitamiinin pitoisuus oli 52 nmol/l, jonka korjaamiseksi hänelle oli aloitettu D-vitamiini (100 μg/pv). Lisäksi hänellä oli ollut erittäin voimakkaita, invalidisoivia päänsärkykohtauksia viikottain, jotka kestivät pahimmillaan useita päiviä. Pääsärkykohtausten vuoksi hänet lähetettiin neurologille, mutta neurologi ei pitänyt päänsäryä migreenityyppisenä, mutta aloitettuja pieniannoksisia beta- ja AT2- salpaajalääkitystä jatkettiin, koska potilas oli kokenut niistä hyötyneensä päänsäryn hoidossa. Pään MRI-tutkimus oli normaali. Potilaalla oli ollut yksi synnytys 15 vuotta aiemmin, ei verenluovutuksia mutta kuukautiset olivat olleet runsaahkot. Päänsärkyyn potilas oli käyttänyt runsaasti särkylääkeitä.

Vastaanotolle tulessa kliinisessä statuksessa ei ollut poikeavaa eikä hän tupakoinut. Potilaan hemoglobiini oli 136 g/l ja E-MCV 91 fl. Potilaan ferritiinipitoisuus oli 3,1 μg/l ja oireita pidettiin raudanpuutteesta johtuvina. Toistetut ulostenäytteet veren osoittamiseksi olivat negatiiviset. Potilaalle aloitettiin rautalääkitys (ferroglysiinisulfaatti) 100 mg kolmasti päivässä eli käyttäen suositeltua maksimiannosta 5 mg/kg, jonka potilas hyvin sieti. Neljän kuukauden kuluttua oirekuvassa ei ollut tapahtunut oleellista muutosta, mahdollisesti päänsärky oli jonkin verran lievittynyt. Nyt ferritiinipitoisuus oli 16 μg/l.

Laboratoriarvoja tarkasteltaessa havaittiin, että potilaasta ei ollut käytettävissä B12-vitamiinin arvoa. S-B12 –TC 2 pitoisuus oli yllättäen matala 27 pmol/l. Potilaalta otettiin metyylimalonaattipitoisuus ja potilas sai sen jälkeen 1 mg B12-vitamiinia lihakseen viikon välein kolmasti. Potilaalla ohjelmoitiin mahalaukun tähystys ja 3 kk kuluttua potilas sai uuden B12-vitamiinipitossarjan ja pistoslääkitys (4 kk välein) jäi pysyväksi (taulukko).

Potilaan päänsärkyoireistä mahdollisesti lievittyi jonkin verran ja samoin väsymys tuntui jonkin verran lievemmältä, mutta nukahtelu ja voimakkaat lämmön vaihtelut jatkuivat edelleen.

Rautalääkitystä (ferrosulfaatti) jatkettiin samalla annoksella vielä 3 kuukautta, jolloin B-Hb oli 135 g/l, E-MCV oli 93 fl ja ferritiinipitoisuus oli 19 μg/l. Oirekuvassa ei nyt ollut tapahtunut mitään muutosta. Nyt päädyttiin suonensisäiseen raudan antoon (ferrikarboksimaltoosi 500 mg). Kolme kuukautta rautainfuusion jälkeen potilaan potilaan ihon polttotuntemus ja lämmönvaihtelut olivat hävinneet, pääsärkykohtaukset ja väsymys olivat vähentyneet, mutta potilas ei edelleenkään ollut oireeton. Nyt B-Hb oli 135 g/l, E-MCV oli 91 fl ja plasman ferritiinipitoisuus oli 65 μg/l, joka oli vähemmän kuin odotusarvo rautainfuusion jälkeen. Päädyttiin uuteen suonensisäiseen raudan antoon (ferrikarboksimaltoosi 500 mg). Plasman ferritiinipitoisuus oli 210 μg/l n. 2 kk infuusiosta. Nyt potilaan uni oli muuttunut rauhalliseksi eikä hän enää herännyt vähäisiin ääniin tai kumppanin kuorsaukseen, mutta potilas ei edelleenkään voinut väsymyksen osalta täysin hyvin. Potilasta jäätiin seuraamaan. Samalla kun potilaan oirekuva alkoi lisääntyä, ferritiinipitoisuus aleni (kuva). Noin 2 viikon kulutua kolmannesta rautainfuusiosta potilas oli täysin oireeton.

Kuva Potilaan ferritiininpitoisuuden käyttäytyminen rautahoitoihin liittyen

Tapaus 2

74-vuotiaalla erittäin hyväkuntoisella, koskaan tupakoimattomalla ja hyvät elämäntavat omaavalla miehellä oli alkanut esiintyä noin vuotta aiemmin rytmihäiriötuntemuksia. Hän oli kuitenkin vielä edellisenä syksynä hirvimetsällä pärjännyt erinomaisesti eivätkä 20 vuotta nuoremmat olleet pysyneet metsällä hänen tahdissaan.

Potilas hakeutui lääkäriin, koska kevään aikana rytmihäiriötuntemukset olivat lisääntyneet ja kotiin johtavassa ylämäessä oli alkanut esiintyä lisääntyvästi ja pysähtymään pakottavaa hengenahdistusta.

Potilaalla ei ollut mitään lääkityksiä. Kliinisessä tutkimuksessä ei todettu erityistä, (painoindeksi oli 26.9 kg/m2) ja verenpaine oli 122/84 mmHg. Laboratoriotutkimuksissa lasko oli 2 mm/t, B-Leuk oli 6,2 x109/l, B-Hb 155 g/l ja E-MCV oli 97 fl. S-B12-TC2 oli > 128 pmol/l ja D-vitamiinpitoisuus 115 nmol/l. Otetussa EKG:ssä oli sinusrytmi (lyöntitiheys 60/min) yhdestä fokuksesta ajottain bigeminisesti kammiolisälyöntejä. Epäilyn sepelvaltimotaudin vuoksi potilaalle tehtiin rasitustutkimus, jossa ei tullut esiin sepelvaltimotautiin viittaavaa, mutta rasituksen lisääntyessä alkoi esiintyä useasta fokuksesta lisääntyvästi kammiölisälyöntejä. Tämän vuoksi tehtiin vielä sydämen ultraäänitutkimus, joka oli normaali. Potilas lähetettiin yliopistossairaalaan rytmihäiriöiden vuoksi, jossa tehdyssä vuorokauden jatkuvassa EKG-nauhoituksessa oli n. 5000 kammiolisälyöntiä. Potilaalle aloitettiin bisoprololilääkitys ja päädyttiin annoksella 5 mg x1, jonka kanssa pulssin ja verenpaineen lasku olivat siedettäviä. Lääkityksellä ei ollut mitään vaikutusta potilaan hengenahdistukseen tai rytmihäiriötuntemuksiin.

Koska hoidolla ei ollut vaikutusta, anamneesia täydennettiin avohoidossa ja kävi ilmi, että potilas oli luovuttanut menneinä vuosikymmeninä verta yhteensä n. 40 kertaa. Tänä vuoksi tutkittiin potilaan ferritiini, joka oli 57 μg/l ja raudanpuutetta pidetiin todennäköisenä potilaan oireiden aiheuttajana. Potilas ei ollut koskaan käyttänyt rautaa ajateltuaan, ettei veri paksunisi liikaa. Potilaalle aloitettiin rautalääkitys, jonka potilas sieti hyvä ja annokseksi vakiintui ferrosulfaattia 100 mg x3/pv.

N. 10 viikkoa rautalääkityksen aloittamisesta potilaan oireet olivat sekä rytmihäiriöiden että hengenahdistuksen osalta jonkin verran vähentyneet ja ferritiinipitoisuus oli nyt 132 μg/l (B-Hb oli 160 g/l). Tämän jälkeen potilas kävi yliopistosairaalassa kontrollissa, jossa tehdyssä vuorokauden jatkuvassa EKG-nauhoituksessa kammiolisälyöntien määrä oli tiettävästi huomattavasti laskenut ja bisoproliannos puolitettiin.

N. 5 kuukautta rautalääkityksen aloittamisesta potilas oli vastaanotolla oireeton ja mäen kipuaminen sujui pysähtymättä. Ferritiinipitoisuus oli nyt 156 μg/l ja rautalääkitystä jatketttiin annoksella 200 mg päivässä.