Kalsium

Esa Soppi, LKT, sisätautiopin dosentti

Yleistä

Makrokivennäinen kalsium on keskeinen aine terveellisessä ruokavaliossa. Se on luuston keskeinen rakennusaine, mutta sitä tarvitaan myös monissa elimistön keskeisssä toiminnoissa.

Kalsiumin saanti ja tarve

Valtion ravitsemusneuvottelukunnan suositusten mukaan kalsiumia tulisi saada 100 mg/vrk ravinnosta energiana saatua megajoulea (1 megajoule = 238,8 kcal) kohti eli aikuisille noin 800 mg/vrk. Tietyille erityisryhmillä, kuten raskaana oleville ja imettäville naisille sekä kasvaville nuorille 900 mg/vrk, saantisuositukset ovat suurempia, koska kalsium on välttämätöntä luustolle. Lapsilla suositus vaihtelee iän mukaan.

Suomalaiset naiset saavat kalsiumia keskimäärin n. 1000 mg/vrk ja miehet n. 1200 mg/vrk eli suosituksiin verrattuna riittävän runsaasti. Kalsiumin imeytyminen edellyttää D-vitamiinin sekä magnesiumin saantia.

Hyviä kalsiuminlähteitä ovat esimerkiksi maitotuotteet, seesaminsiemenet, mantelit, nokkonen, viikuna, tofu, soijajauho ja hasselpähkinät. Lisäksi on saatavilla erilaisia tuotteita, johon on lisätty erikseen kalsiumia, esimerkiksi erilaisia kasvimaitoja sekä mehuja. Näissä samoin kuin lehmänmaidossa on kalsiumia yleensä 120 mg/100 g. Kolme lasillista juomaa vastaa aikuisen ihmisen päivittäistä saantisuositusta. Suomalaisten kalsiumista 60 prosenttia tulee maitovalmisteista ja niitä sisältävistä ruuista.

Kalsiumin vaikutukset

Ihmisessä on keskimäärin 1000 – 1200 grammaa kalsiumia, josta yli 99 % on luustossa. Luuston kalsiumista on kuitenkin vain noin yksi prosentti ionimuodossa ja siten käytettävissä plasman kalsiumtason ylläpitoon. Kalsium säätelee mm. lihasten toimintaa, hermo-lihasärtyvyyttä, veren hyytymistä, solukalvoissa tapahtuvia kuljetuksia, hormoni- ja välittäjäaineiden vapautumista sekä monia entsyymireaktioita.

Kalsiumaineenvaihdunnan häiriöt ilmenevät hyper- tai hypokalsemiana, hyperkalsiuriana tai luuston aineenvaihduntahäiriöinä (osteoporoosi, osteomalasia, riisitauti, renaalinen osteodystrofia, Pagetin tauti). Uusimman meta-analyysin mukaan kalsiumin saannin lisääminen joko ravinnon kalsiumina tai kalsiumtabletteina lisää yli 50-vuotiaiden naisten luuntiheyttä muutamalla prosentilla. Aiempien meta-analyysien mukaan murtumariski pienenee kalsium- ja D-vitamiinilisällä noin 15 prosentilla.

Normaalitilanteessa kalsiumin pitoisuus verenkierros on tarkkaan sädelty. Sen säätelyyn osallistuvat D-vitamiini sekä lisäkilpirauhasten erittämä parathormoni. Kuitenkin kalsiumlisistä saatuna veren kalsiumpitoisuus nousee hetkellisesti enemmän kuin maitotuoteista saatava kalsium.

Kalsium haittaa raudan ja esimerkiksi tyroksiinin imeytymistä elimistöön. Toisaalta esim. happosalpaajat estävät kalsiumin imeytymistä.

Kalsiumin saannin ylimäärä

Suurimmaksi hyväksyttäväksi päiväsaanniksi on määritelty aikuiselle 2500 mg/vrk. Noin prosentilla suomalaisista kalsiumin saanti on suurempaa kuin hyväksyttävä päiväsaanti. Kalsiumin liikasaanti voi johtaa munuaiskiviin. Kokonaisuutena olisi syytä pysyä kalsiumin saannissa suositelluissa rajoissa mieluiten ravitsemuksellisin keinoin.

Ruotsalaisessa 19-vuotisessa tutkimuksessa eläkeikäisten naisten optimikalsiumannokseksi saatiin 600 –1000 mg/vrk; yli kaksinkertainen kuolleisuus todettiin henkilöillä, joiden kalsiumin saanti ylitti 1400 mg/vrk. Yhteys kalsiuminsaannin ja sydänkuolemien välillä oli voimakkaampi niillä naisilla, joiden kalsiuminsaannista osa tuli kalsiumlisistä. Aivohalvauskuolleisuuteen suurella kalsiumannoksella ei ollut yhteyttä. Toisaalta myös niiden naisten kuolleisuus oli korkeampaa, jotka saivat kalsiumia alle 600 mg/vrk.

Amerikkalaisen tutkimuksen perustella kalsiumin runsaan saannin ravintolisistä on todettu lisäävän miesten sydän- ja verisuonitautikuolemia. Kalsiumlisistä saatavan kalsium yhteys sydänkuolemiin on kuitenkin epäselvä, sillä eri tutkimusten antamat tulokset ovat olleet ristiriitaisia.

Kalsiumin aineenvaihdunnan häiriöt

Elimistössä veren kalsiumpitoisuuden säätely on hyvin tarkkaa. Tärkeimmät säätelytekijät ovat lisäkilpirauhashormoni eli parathormoni (PTH) ja D-vitamiini. Kalsiumin pitoisuutta voidaan määrittää useilla testeillä, joista käytetyimmät ovat albumiinikorjattu kalsiumpitoisuus (8293 P -Ca-albk) ja ionisoidun kalsiumin pitoisuus (9225 P -Ca-Ion). Niiden käyttötarkoitukset poikkeavat jonkin verran toisistaan.

Hyperkalsemia

Lievä kalsiumpitoisuuden nousu on yleistä aikuispotilailla. Sen yleisin syy on lisäkilpirauhasten liikatoiminta (hyperparatyreoosi), jolloin parathormonia erittyy ylimäärin ja luutosta vapautuu kalsiumia verenkiertoon. Yleensä kalsiumpitoisuuden nousu (hyperkalsemia) on lievää ja se aiheuttaa harvoin oireita. Lievä hyperparatyreoosi voi johtua myös D-vitamiinin puutoksesta (kts D-vitamiini; Kuva 2). Oireiden ilmaantuessa esiintyy usein väsymystä, lihasheikkoutta ja psyykkisiä oireita. Vaikeaan hyperkalsemian oireina on esimerkiksi pahoinvointia, ummetusta ja munuaistoiminnan heikkenemistä.

Hypokalsemia

Hypokalsemialla tarkoitetaan veren kalsiumpitoisuuden on pienentymistä. Yleensä kalsiumpitoisuuden pieneminen on vähäistä ja oireina voi olla raajojen pistely ja puutuminen. Huomattava hypokalsemia aiheuttaa lihaskramppeja ja kouristuksia, koska kalsium on välttämätöntä mm. lihasten toiminnalle. Tavallisimpia hypokalsemian syitä ovat D-vitamiinin puute ja lisäkilpirauhasen vajaatoiminta. Tilapäistä lisäkilpirauhasen vajaatoimintaa voi esiintyä kilpirauhasleikkauksiin liittyen. Tätä voidaan ehkäistä siten, että ennen leikkausta D-vitamiinin saanti on turvattu ja D-vitamiinipitoisuus on viitealuella.

Kirjallisuutta

• Arkkila P. Protonipumpun estäjien pitkäaikaisen käytön haitat. Suomen Lääkärilehti 2015; 70:1235-1240.
• Matikainen N. Hyperkalsemia. Duodecim 2014;130:1404–12.
• Mutanen M. Ruoansulatuskanavan homeostaasi ja ravintoaineiden hyväksikäyttö. Duodecim 2001;117:69–73
• Rauma AL. Ovatko kasvisruokavaliot turvallisia. Duodecim 2001; 117: 117–121.
• Schwab U, Pihlajamäki J. Tarvitseeko terve ihminen ravintolisiä? Duodecim 2016; 132: 2329-34.
• Terveyttä ruuasta. Suomalaiset ravitsemussuositukset. Valtion ravitsemusneuvottelukunta 2014.
• Tolmunen T, Ruusunen A, Voutilainen S, Hintikka J. Ravinto ja mielialahäiriöt. Duodecim 2006; 122: 791-798.